Judoa esiteltiin Kouvolassa ensimmäistä kertaa 1969. Esittelijänä toimi Kuusakosken Kakara -urheiluseura vetäjinään Heikki Hämäläinen ja Yrjö Mertanen. Harrastus käynnistettiin ensimmäisellä alkeiskurssilla Kouvolan Pojat -urheiluseuran alajaostona. Itsenäinen Kouvolan Judoseura ry perustettiin 1978.
Alkuvuosien opettajina toimivat mustan vyön judokat Yrjö Mertanen, Ari Strid, Kimmo Alho, Juha Kilpiä ja Kenji Tsuji.

Muita mustan vyön judo-opettajia Kouvolan Judoseurassa ovat olleet Matti Sahi, Matti Liiri, Pekka Tommola, Aarno Holm, Antero Toppinen, Pasi Alatalo, Dmitri Efimov, Mikko Jussila, Jukka Nokkanen, Valtteri Vatanen ja Veli-Matti Pakkanen.
Kouvolan judokoiden saavutuksia vuosien varrelta ovat PM-kulta ja lukuisat SM-mitalit.
Kouvolassa judoa on harrastettu mm. Kaunisnurmen koululla, ammattikoululla, Kuntotalolla, Mansikka-Aholla sekä Haanojan ja Kuusankosken Urheilutalon judosaleissa.

Kouvolan Judoseura järjesti vuosina 1997–2016 Suomen suurimman ja kansainvälisimmän nuorille suunnatun judokilpailun, joka kokosi idän ja lännen judokat yhteen Kouvolaan. Parhaimmillaan kilpailijoita oli lähes 700.


